maanantai 5. elokuuta 2013

SM-Tour 2 Hyvinkään helteessä



Maanantait on kyllä aina yhtä mahtavia turnauksen jälkeen. Terassilook on täydellinen: Pikkusen punottava ja turvonnut naama ja syventyneet silmäpussit. Bonuksena joutuu vähän ontumaan, kun toiseen jalkaan sattuu sopivasti. Päässä jumittaa normi maanantaita enemmän. Takana siis virkistävä urheiluviikonloppu.

Ufon naisten selvisivät toisessa SM-turnauksessa hopealle, mikä oli loistava suoritus. Vielä eilen illalla omaa fiilistä heikensi pieni pettymys finaalipelistä Atleticoa vastaan, jossa loppulukemat olivat 15-7. Sorruimme jonkin verran helppoihin omiin virheisiin ja jalkojakaan ei enää oikein löytynyt haastamaan Atleticoa totisesti. Tänään kuitenkin katse on jo kirkkaampi ja kokonaisuutena viikonloppu oli huikea ja myös joukkueen sisäinen tunnelma oli hyvä.

Lauantaina ensimmäisessä pelissä kaatui Cosmic Girls luvuin 15-12, mikä oli tärkeä voitto heti turnauksen alkuun. Voiton tärkeyttä lisäsi hyvä nousu haparoivan alun jälkeen lukemista 1-4. Se kertoo joukkueen luottamuksesta omiin kykyihinsä. Päivän toisessa matsissa käytiin hyvä vääntö Atleticon kanssa epäsuomalaisessa helteessä. Loppulukemat Atleticolle 14-10 ansaitusti.

Sunnuntain ensimmäisessä pelissä kohtasimme Viiman. Meillä oli todella vahva alku ja lukemat olivat jo 1-6 meille. Viima teki kuitenkin huikean nousun jo pisteen päähän tilanteeseen 8-9. Hoidimme kuitenkin pelin, mikä oli tärkeä etappi turnauksen finaaliin pääsyn kannalta. Toisessa pelissä TEAM kaatui lopulta lukemin 13-11, mutta peli oli koko ajan hurjan tiukka ja jännittävä. Päivän viimeisessä finaalipelissä tosiaan tappio Atleticolle vähän väsyneellä pelillä. 

Seuraavaan SM-turnaukseen on aikaa melkein neljä viikkoa ja olo treenaamiseen todella motivoitunut. Joukkueena on menty selkeästi eteenpäin, mihin on paljon vaikuttanut myös ulkopuolinen valmentaja. Kolmas osaturnaus on vielä hoidettava niin, että ovet syyskuun puolivälissä pelattavaan finaaliin aukeavat.     
 

perjantai 2. elokuuta 2013

Som Moro!



Noniin! Lopulta sain väsättyä blogisivun suurin piirtein valmiiksi. Joitain pieniä teknisiä ongelmia vielä on, mutta ei välitetä niistä. Katotaan miten tällainen bloggailu lähtee sujumaan, mutta on aina huippua kokeilla jotain uutta. Ajatus on jo pyörinyt tovin mielessä, mutta hitaana hämäläisenä asioiden tekeminen välillä vähän kestää... Tällä hetkellä päällimmäisenä ajatuksissa on tulevan viikon SM-Tour 2 pelit Hyvinkäällä. Huomenna lauantaina vastaan tulee heti kova Cosmic girls Venäjältä ja Atletico Espoosta. Tähän siis selvennyksenä, että Toureille voi osallistua myös ulkomaalaiset joukkueet. Lopulliseen pistelaskuun heitä ei luonnollisesti oteta mukaan. Sunnuntaina taistellaan Helsinkiläistä TEAMiä sekä Espoolaista Viimaa vastaan ja päälle kruununa sijoituspeli. Melkoista fitnessviikonloppua on siis taas ennustettavissa, juuri kun viime viikonlopun Yyteri Beach Ultimate turnauksesta alkaa toipua. Hellettä on luvattu, joten täytyy pakata mukaan selviytymispaketti: Tonkka urheilujuomajauhetta, magnesiumia, riittävästi buranaa (noin laatta riittää), palautusjuomaa ja pari rullaa urheiluteippiä, kun toinen kuitenkin hukkuu.

Ufon naiset ylsivät ensimmäisessä turnauksessa toiselle sijalle ja finaalipaikka on tähtäimessä tälläkin kertaa. Viime Tourilla tiukimman vastuksen antoi Atletico, mutta katsotaan mitä tuleva viikonloppu tuo tullessaan. Pelien tuloksia voi seurata pelikoneesta: