maanantai 16. syyskuuta 2013

Hopee ei o häpee



Ulkokausi 2013 on nyt taputeltu ja tuloksena oli hopeamitali UFO:n naisille. Vaikka finaalipeli ei ollut meiltä järin hyvä suoritus, voidaan kai hopeamitaliin olla jossain määrin tyytyväisiä. Totaalinen jäätyminen finaalipelin alussa joukkueelta osoittaa, että vielä ei oltu valmiita voittamaan finaalia. Joukkueen menestyminen on monen asian summa ja syvällisemmän analyysin aika on vähän myöhemmin.

Nyt reppu on pakattu Kreikkaa varten, johon tuli ostettua matka finaalireissulla. Tarkka määränpää on vielä vähän epäselvä, mutta katsotaan mitä matkajokeri tarjoaa. Jonnekin Pargan suuntaan olisi tarkoitus päätyä. Kausi on ohi, mutta kiekko lähtee mukaan ja toivottavasti pääsee vähän lämimään rannalle. Virallisista lajitreeneistä otetaan nyt kuukauden verran taukoa ja ladataan akkuja tulevaa varten. Ultimaattista elämää palaa asiaan kauden yhteenvedon merkeissä pienen tauon jälkeen.


 
Joukkue jakso vielä tappionkin jälkeen huutaa.

torstai 12. syyskuuta 2013

Treenifiilistelyä

Viimeistelytreenit kauden viimeiseen peliin ovat kuluneet melko leppoisissa merkeissä ja enemmänkin nautiskellen.  Lajitreeneissä meininki on ollut hyvä ja painotus yhteispelin hiomisessa. Olo on odottava ja ainakin vielä yllättävän rento :). Tsekkaa videosta viimeisimpiä treenifiilistelyitä.

 Koordinaatiotikapuut tuli hankittua joskus puolitoistavuotta sitten. Innostus lähti liikkeelle maajoukkuereeneistä tai ehkä enemmänkin ärsytyksestä, kun olin alkulämpissä aina vähän pihalla. Siten päätin hankkia tikapuut ja treenata ittekseni.Youtubesta löytyy paljon liikkeitä ja pitäisi aina opetella jotain uutta ja vaikeeta. Ultimaten kannalta hyviä liikeitä on myös kaikki, jossa jalat ja yläkroppa menee eri suuntiin. 

Varsinaisen punttitreenin aloitin myös Japanin MM-kisaprojektin myötä vuonna siinä 2012 vuoden alussa. Toki punttia oli ennenkin tullut nosteltua, joskus aikanaan kun hiihti, mutta siinä puhdasta punttitreeniä vedetään kuitenkin suhteellisen vähän. Viime talvena UP-projektin myötä sai uutta pontta salitreeniin ja myös Henri Modde Modenius on ollut innoittaja näihin salihommiin.

Samaa tyyppiä on kiittäminen heitto-opetuksesta, jonka kanssa käytiin kuvailemassa mun heittoja ensimmäisiä kertoja. Oman heiton kuvaaminen on loistava työkalu tekniikan opetteluun, koska silloin itsekin näkee miten homma menee, eikä elä jossain kuvitelmmissa kuinka loistokkaalta oma heitto näyttää :). Näyttäis nyt onneksi siltä, että tässä puolessa toista vuodessa vähän on oma heitto kuitenkin kehittynyt, jolloin kämmenheitto oli todellinen hazardi.

 

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

maanantai 2. syyskuuta 2013

UFO:n naiset teki historiaa!




Teme (valmentaja) pistää porukkaa ruotuun.

Upeeta UFO-naiset!!! Viikonloppuna kolmas osaturnaus sujui siihen malliin, että historian ensimmäinen ulkokauden finaalipaikka irtosi. Samalla saavutettiin paikka ensi vuonna järjestettäviin seurajoukkueiden MM-kisoihin. Kuten aikaisemmassa kirjoituksessa totesin, loukkaantumiset olivat kutistaneet rinkiä jo ennen viikonloppua ja lisävammoilta ei turnauksessakaan vältytty. Finaali väännettiin lopulta 11 pelaajalla Atleticon punaista legioonaa vastaan ja annettiin ihan kelpo vastus rankkasateessa. Pelin taso hiukan alkoi kyllä kärsiä, kun liukas kiekko ei enää meinannut pysyä hyppysissä ja kenttä lotisi vettä ihan huolella. Loppulukemat olivat 13-6, mutta puoliaikaan asti peli eteni melko tasaisissa merkeissä. Kaiken kaikkiaan viikonloppu oli onnistunut ja joukkueen henkinen kantti on selvästi kehittynyt. Tiukkoja pelejä käännetään voitoiksi, eikä hämmennytä vaikka muutama tärkeä pelaaja olisikin pois riveistä. Puolustus oli myös hyvällä tasolla, mutta omia hyökkäyksiä vielä tössittiin turhan paljon. Kuitenkin verrattuna viime Touriin henkilökohtaisia virheitä tuli huomattavasti vähemmän ja moni nosti omaa profiiliansa ilahduttavasti viikonlopun aikana.
Lauantain pelit sujuivat vielä aurinkoisessa säässä.

Nyt katseet suunnataan 14.9. Brahen kentällä järjestettävään finaalitapahtumaan. Aikaa siis kaksi viikkoa, johon mahtuu vielä neljät hyvät lajitreenit. Fyysisellä puolella itse keskityn lähinnä palauttaviin reeneihin ja terävyyden hakemiseen. Kahdessa viikossa kestävyyteen ei ehdi enää hirveästi vaikuttaa ja viikonloppu antoi hyvät merkit jaksamisesta. Lisäksi peli on aivan eri kun on vaan yksi peli eikä neljää tai viittä peliä viikonloppuun. Vemppaporukkakin voidaan teipata yhden pelin ajaksi pelikuntoon :). 

  



Kiitos vielä UFO-naiset. Ootte upeita!!! Lisäksi myös miehet saavuttivat finaalipaikan, joten Tampereella on loistava edustus, kun väännetään kirkkaimmista mitaleista.

Turnauselämää. Hauskaakin vissiin oli.