Treenilomat alkaa olla lusittu ja kroppa sekä mieli
kaipaa jo säännöllistä harjoittelua. Mielessä on pyörinyt tauon aikana niin
mennyt kausi kuin tulevaisuus. Viime kautena UFO:n kanssa joukkueena mentiin
mielestäni eteenpäin pelillisesti, mutta harjoittelussa jäi silti vähän
viilattavaa. Lajitreenejä oli jonkin verran peruttu, koska porukkaa ei
ollut riittävästi ja fyssetreenien osalta tilanne oli vielä harmaampi. Temen
tullessa valmentajaksi keväällä, sitouduttiin 2-3 lajitreeneihin ja yksiin
järjestettyihin fyysisen puolen harjoituksiin viikossa, joten
vähimmäisvaatimukset yhteisiin treeneihin olivat varmasti selvät.
Jonkin aikaa tämä taisi toimiakin, mutta hiljalleen
sitoutuminen joukkueen yhteisiin pelisääntöihin alkoi rakoilla. Tällöin alkaa
miettiä käsitettä joukkue. Olemmeko joukkue, jolla on tavoite minkä eteen
tehdään hommia vai joukko yksilöitä, jotka osallistuvat treeneihin silloin kun se
sopii omiin aikatauluihin. Mielestäni jokainen joukkuepelaaja on vastuussa
joukkueelleen tekemisistään ilman mitään sitoumuksiakaan, silloin kun puhutaan
SM-tason urheilusta. Joukkue on aika herkkä kokonaisuus, jossa jokaisen
tekeminen vaikuttaa muihin. Jos minä en mene tänään treeneihin, niin miksi muut
menisivät. Tai positiivisemmin ajateltuna: ”Vaikka mua nyt tänään vähän
väsyttää, niin muutkin jaksaa mennä treeneihin ja vetää hyvällä asenteella.”
Lajitreenit olivat peruttu 10 kertaa (20 tuntia)
vähäisen osallistujamäärän takia, mutta omaa mieltä on painanut myös fyysisen puolen treenit. Varsinaisesti harjoituksia ei peruttu kuin kesäajalla, mutta
osallistujamäärä olivat jatkuvasti turhan alhaisia. On sellainen olo, että nämä koetaan
edelleen jonkinlaisena vaihtoehtona, ei osana harjoituksia. Jos ajattelee
ultimatea lajina, on mielestäni aika itsestäänselvyys, että myös puhdasta
fyysistä treeniä vaaditaan erityisesti naisilta. Toki talvenkin aikana näissä
oli hetkensä ja joissain treeneissä oltiin lähes koko joukkueen voimin ja
fiilis oli hyvä. Kohokohtana jäi mieleen ”leikkimielinen” modifioitu triathlon,
jossa porukkaa riitti ja vaikka tuntu ainakin itsestä fyysisesti ihan hirveen
pahalle fiilis oli ihan huikee. Kuitenkin pitkäjänteisyys puuttuu, ja vain osa oli
toimintaan sitoutuneita talvesta kesään. Iso peukku heille! Vaikka tietyn
porukan kesken oli hyvä meininki, nousi ajatuksissa esiin miksi osa ei
ilmesty järjestettyihin treeneihin. Tällöin fiilis siitä, että tässä tehdään
töitä yhteisen tavoitteen eteen jää puuttumaan. Fyysisessä treenaamisessa toki
henkilökohtaiset tavoitteet on tärkeitä ja pakollisia, mutta isossa
kokonaisuudessa on kyse kuitenkin siitä, että olen hyödyksi enemmän joukkueelle
jos treenaan myös fyysistä puolta. Jos mä en jaksa pelata koko
turnausviikonloppua tai en pysy lähtökohtaisestikaan puolustettavani perässä tunnen
pettäneeni joukkueen. Ja toki vastaavasti kiekollisella puolella omat mokat
pistää koko joukkueen tekemään ”turhaa” työtä. Fyssepuolen vetäjänä tietysti
pitää miettiä tällaisissa tilanteissa hyvin kriittisesti treenien sisältöä ja
toimintaa sekä kysyä palautetta ja sitä on myös tehty ja varmasti aina
kehitettävää löytyy. Rehellisesti sanottuna en kuitenkaan koe, että treenit ja
suunnitelmat olisivat olleet niin laaduttomia ja huonosti toteutettuja, että
treeneihin ei olisi kannattanut tulla tai ettei treenejä olisi voinut toteuttaa
oman kuntotason mukaan. Olen myös sitä mieltä, että treenien ei tarvitse olla
mitään liian helppoa sirkustelua. Se on kaikkien ajan tuhlausta.
Lähtökohtaisesti tietysti treenitilaisuuksista pitäisi
nauttia ja niissä olla sellainen henki, että sinne on hauska mennä ja se ei ole
kenenkään ulkopuolisen pakottamaa. Joukkueen henkeen myös jokaisella on osansa.
Toki joukkue sisältää aina näkyvämpiä persoonia ja hiljaisempia, mutta silti ihan
jokainen tuo oman mausteensa joukkueen kokonaisuuteen niin hyvässä kuin
pahassa. Hauskuus ja kovaa vetäminen treeneissä ei mielestäni pois sulje
toisiansa. Kilpaurheilussa ne automaattisesti liittyvät toisiinsa. Huonoin
fiilis treeneistä jää silloin kun on löysäilty ja asenne on ollut huono. Terve
sisäinen kilpailu on edellytys kokonaisuuden kehittymiseen, ja treeneissä pitää
haluta voittaa oma joukkuekaveri.
Joskin tässä tekstissä tuli nostettua myös negatiivisia asioita esiin, odotan jo
yhteisten treenein alkamista ja että näkee taas kaikkia joukkuetovereita. Tykkään
meidän joukkueesta ja siinä vallitsevasta yleishengestä ja myös siksi olisi
suotavaa nähdä kaikki lähes aina treeneissä. Saa myös kommentoida jos herätti
ajatuksia!
Hyvää tekstiä! Ultimaten osalta yksi ongelma on mun mielestä siinä, että meitä on vaan liian vähän. Jengiin ei oikeasti voi valita vain pelaajia, jotka sitoutuvat mukaan. Koska muuten ei ole jengiä, tai ainakaan kahden vuoden päästä ei ole. Taitotasot ovat myös isot ja laji vaatii myös paljon tekniikkaa, joten monet kokeneet pelaajat peittoavat vähälläkin treenillä monet uudemmat parempikuntoiset :/. Tämä aiheuttaa myös sen, että yksittäisen pelaajan helpompi tehdä vähemmän, koska melko varmasti peliaikaa löytyy, vaikkei treenaisi täysillä. Ehkä tämä on pikkuhiljaa muuttumassa, ja onneksi on kuitenkin tultu pitkälle niistä ajoista, jolloin pelaamaan ihan oikeasti piti haalia kaikki kylänmiehet, vaikkeivät olisi ikinä treeneissä käyneetkään!
VastaaPoistaKiitos tintti kommetista! Olet tuossa hyvinkin asian ytimessä ja sulla on pitkä kokemus lajin parista ja UFO:n toiminnan kehittämisestä alkuajoista tähän päivään. Se matka ei ole varmaan ollut ihan tasainen ja monia turhautumisia on mahtunut mukaan, mutta työ on selkeästi kannattanut. Siinä valossahan tää vaikuttaa aika turhalta nillittämiseltä :). Oon ehkä turhan optimisti, mutta jos joukkueeseen saadaan sellanen henki päälle, että ME tehdään yhdessä tätä hommaa ja ihan jokaisella on osansa niin siitä syntyy yhteenkuuluvuuden tunne. Ja se saa porukan tuleen reeneihin ilman mitään allekirjoitettua paperiakin ja kokemaan vastuuta joukkuetta kohtaan. Se onko reeneissä 15 ihmistä vai 10 tekee tunnelman täysin erilaiseksi. Toki aina ei kaikki pääse ja esimerkiksi perhesyyt on täysin ymmärrettäviä asioita. Toistaalta jos porukka nyt alkaa tehtaileen vauvoja ihan urakalla niin pitää miettiä varmaan jotain lapsiparkki hommaa.
VastaaPoistaJa mitä vielä tulee kylänmiehiin niin mä olin vähintään ekan kesän tossa kategoriassa ja oon monesti miettinyt miten mut on uskallettu laittaa kentällä, koska en muistaakseni osannut ollenkaan kämmenheittoa :). Mulla kyllä taidettiinkin hienovaraseti vihjata, että juokset sinne maaliin päin vaan.