Tämä oli helpotuksen päivä! Tänään oli j-pussin
kontrollitähystys kahden vuoden paussin jälkeen. Vaikka fyysisesti olo on vaikuttanut
hyvältä, niin tietoisuus huonoista uutisista on aina jossain aivolokerossa.
Esimerkiksi kolme vuotta sitten vielä eräänä sunnuntaina olin treeneissä ja
tiistaina osastolla, plussana oli vielä pyörähtänyt toisen nilkan nivelsiteet
samaisissa treeneissä. Ei ollut voittaja fiilis silloin :).
Tähystyksen tulos siis näytti alustavasti hyvälle ja
vihreää valoa tulevaisuuden suunnitelmille. Jotain pientä epämääräisyyttä
suolessa oli, mutta kuuluu kuulemma asiaan. Kun ns. terveitä vuosia tulee,
huomaa kuinka uskaltaa jo tehdä pidemmälle meneviä suunnitelmia, kun ennen eli
pitkälti päivä kerrallaan mentaliteetilla. Tänään aion palkita itseni ostamalla
Italian turnaukseen liput. Toki tällaisessa lajissa voi tulla muitakin
loukkaantumisia, mutta sitten mennään kisaturististatuksella. Voi, että oon
onnellinen! ”Terveen paperit” mahdollistaa taas ultimaattisen elämän
jatkamisen. Tsekkaa videosta vielä tunnelmat ennen ja jälkeen tähystyksen.
Treenipäivitystä tulossa myös pian!
Tämä blogi nosti mut tällä viikolla aikamoisista syövereistä lähemmäs pintaa. Itsellä on koliitti tosi pahassa vaiheessa, mutta tästä sain uskoa parempiin päiviin ja kovemman urheilun mahdollisuuteen tulevaisuudessa. Leikkauksen kautta tai ilman. Kiitos tästä!
VastaaPoista