Viime päivityksestä on vierähtänyt tovi, mutta ei ole oikein ollut
puhtia kirjoitella. Elämä on ollut jotenkin vähemmän ultimaattista. Edeltävät
kuukaudet ovat kuluneet kohtalaisen tiiviisti tietokoneella diplomityön
parissa. Vajaa kuukausi sitten sain onneksi lähetettyä työn kokonaisuudessaan
tarkistukseen. Nyt näyttäisi siltä, että valmistuminen uhkaa väistämättä ja
kahdeksan vuoden hengailu TTY:llä saattaa päättyä yllättäen. Ei kai uskoisi,
että jos tuota tutkintoa on kahdeksan vuotta synnytetty, että se voisi
yllättää, mutta jollain tasolla en ole ehkä täysin valmis luopumaan
opiskelijastatuksesta. Ehkä en ole ollut niin aidosti uskonut ikinä
valmistuvani ja luulen, että ympärilläkin usko asiaan on saattanut horjua
ajoittain.
Tässä niitä sekoamisen ensivaiheita. |
No takaisin kuitenkin varsinaiseen vuodatukseen eli diplomityö
loppuvaiheeseen, mikä tarkoittaa melkoista kirjoitusurakkaa. Kirjoitusprosessi
tuntui kestävän ikuisuuden ja loppuvaiheessa olin lievästi sanottu aika kypsä
hommaan. Jo aamulla olin totaalisen masentunut, kun tiesin, että taas pitäisi
nökottää koneella koko päivä ja mikä pahinta, saada vielä aikaan jotain
järkevää. Huomasi kyllä kuinka henkinen väsymys vaikuttaa kaikkeen tekemiseen
tai oikeastaan siihen, miten vähän kiinnostaa tehdä mitään. Reenaamisen
vaihdoin suklaan syömiseen ja viinin lipittämiseen eikä syömisessäkään ollut liikaa
laatua. Kävin nyt tietty pari kertaa viikossa lajitreeneissä ja jotain pientä
muuta reeniä, mutta aika kaukana oli se normi rytmi. Tietysti harjoittelua on
hyvä keventää muutenkin lajikautta kohden, mutta kevennystä tuli vähän turhan
reippaasti. Kevennyksestä puheen myös osa lihaksista sai lähtöpassit. Aika
pitkäänhän sitä pystyy uskottelemaan itsellensä kaikenlaista, mutta kun kaivoin
mittanauhan kehiin niin totuus alkoi hahmottua. Reisien ympärysmitasta oli
lähtenyt pari senttiä samoin kuin hauiksen mittanauhalukemasta. Näistä tietysti
kitkerimpänä pettymyksenä jälkimmäinen :). No ehkä
tuo reisilihastenkin surkastuminen vähän harmittaa.
Näillä pääsee jo heittoreenin alkuun. |
Nyt olen yrittänyt taas päästä reenirytmistä kiinni ja muutenkin vähän
ryhdistäytyä. Taisin olla siinä työn loppuvaiheilla aika raskasta seuraa ja
olihan siinä itselläkin sellainen olo kuin olisi ollut kolme kuukautta pahemman
luokan PMS oireet. Ryhtiliike lähtikin ihan hyvin käyntiin pari viikkoa sitten,
mutta nyt olen ollut flunsassa SM-turnauksen jälkeen. Suomen kesä näytti
toisena turnauspäivänä parhaita puoliansa ja vastustuskyky sai varmaan
tarpeekseen. Pronssimatsi väännettiin sateessa ja melkoisessa tuulessa.
Pelaaminen näytti välillä aika mielenkiintoiselta. Pataanhan siinä sitten
otettiin, vaikka ihan hyvä vääntö oli. Nyt Ufon naiset ovat sarjapisteissä
kolmantena ja viimevuotisen finaalipaikan uusiminen vaatisi seuraavasta
osaturnauksessa voittoa.
Ennen seuraavaa SM-turnausta on kuitenkin edessä seurajoukkueiden
MM-kisat Leccossa, Italiassa elokuun alussa. Tiedossa on järjettömän iso
tapahtuma. Naisten sarjassa on 32 karsittua joukkuetta 20 eri maasta. Tämä on
varmasti todella kokemisen arvoinen tapahtuma. Toivottavasti myös pelillisesti tulee
onnistumisia joukkueena. Reissuun on aikaa kolme viikkoa, joten ihmeitä ei enää
fyysisellä puolella ehdi tekemään. Nyt kuitenkin kuin jäin sopivasti lomallekin
niin lyhyen ja napakan reenijakson ajattelin vielä riipaista ja viettää paljon
aikaa kiekon kanssa. Tietysti niin, että varmasti ehtii palautua kunnolla ennen
turnausviikkoa. Keväällä olin mielestäni menossa kohti hyvää kuntoa, mutta
kuten jo todettu aikaisemmin tuo dippatyön tekeminen pilasi senkin.
Varvasjumppaa. Tämän pitäisi aktivoida mun väsähtäneitä jalkapohjia. |
Vähän tosin
polvi ja nilkka ovat vaivanneet reenaamista ajoittain talvikaudellakin.
Varmasti niin monen muun pelaajan tapaan itselläkin ns. juoksijan polvi vaivaa
ja nilkassa on ollut välillä jotain rasitushommaa pienen virheasennon takia. No
tällaiset kai kuuluu asiaan, kun ne parhaat nuoruusvuodet taitavat olla takana.
Sitä ärsyttävää lihashuoltoa pitäisi vain jaksaa lisätä sitä mukaan kun vuosiakin kertyy matkamittariin.
Tein kyllä tuossa taannoin investoinnin
sellaiseen
jumppakuminauhaan ja ihan sitä käyttänytkin. Marssin keväällä fyssarilla
valittamaan vaivojani, kun se tuntuu olevan muodissa ja siitä sai hiukan
pontta
tuohon lihashuoltoon ja jumppaamiseen. Jos sillä saa muutaman ”terveen”
pelivuoden lisää, niin ehkä se on pienen vaivan arvoista.
Nyt taidan lähteä lenkille ja nauttimaan
kesäsäästä. Viikonloppuna oli onnistunut treenipläjäys Lecco-porukalla ja tänä
iltana on vielä lajitreenit niin tulee hyvää totuttelua rasitukseen. Nyt elämä
tuntuu taas ultimaattiselta ja on mukava herättää blogi hiljaiselosta. Yllätyin
itse asiassa kun moni olikin kaipaillut jotain päivitystä ja kyseli miksi en
ole kirjoitellut pitkään aikaan mitään. Kiitos kiinnostuksesta ja
tsemppaamisesta! Oikeesti mun pitäisi varmaan olla tällä hetkellä todella huolestunut tulevaisuudesta, koska elokuun jälkeen en tiedä yhtään mitä elämässä tapahtuu eikä oikeastaan mitään suunnitelmaa ole. Nyt ei jotenkin jaksa kuitenkaan murehtia siitä :).
Tässä meidän Lecco-jengi ja uudet lämppäpaidat. Kiitos tukijoille! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti