Ultimaattista elämää palaa diplomityötauolta

Viime päivityksestä on vierähtänyt tovi, mutta ei ole oikein ollut puhtia kirjoitella. Elämä on ollut jotenkin vähemmän ultimaattista. Edeltävät kuukaudet ovat kuluneet kohtalaisen tiiviisti tietokoneella diplomityön parissa. Vajaa kuukausi sitten sain onneksi lähetettyä työn kokonaisuudessaan tarkistukseen. Nyt näyttäisi siltä, että valmistuminen uhkaa väistämättä ja kahdeksan vuoden hengailu TTY:llä saattaa päättyä yllättäen. Ei kai uskoisi, että jos tuota tutkintoa on kahdeksan vuotta synnytetty, että se voisi yllättää, mutta jollain tasolla en ole ehkä täysin valmis luopumaan opiskelijastatuksesta. Ehkä en ole ollut niin aidosti uskonut ikinä valmistuvani ja luulen, että ympärilläkin usko asiaan on saattanut horjua ajoittain.

Tässä niitä sekoamisen ensivaiheita.

No takaisin kuitenkin varsinaiseen vuodatukseen eli diplomityö loppuvaiheeseen, mikä tarkoittaa melkoista kirjoitusurakkaa. Kirjoitusprosessi tuntui kestävän ikuisuuden ja loppuvaiheessa olin lievästi sanottu aika kypsä hommaan. Jo aamulla olin totaalisen masentunut, kun tiesin, että taas pitäisi nökottää koneella koko päivä ja mikä pahinta, saada vielä aikaan jotain järkevää. Huomasi kyllä kuinka henkinen väsymys vaikuttaa kaikkeen tekemiseen tai oikeastaan siihen, miten vähän kiinnostaa tehdä mitään. Reenaamisen vaihdoin suklaan syömiseen ja viinin lipittämiseen eikä syömisessäkään ollut liikaa laatua. Kävin nyt tietty pari kertaa viikossa lajitreeneissä ja jotain pientä muuta reeniä, mutta aika kaukana oli se normi rytmi. Tietysti harjoittelua on hyvä keventää muutenkin lajikautta kohden, mutta kevennystä tuli vähän turhan reippaasti. Kevennyksestä puheen myös osa lihaksista sai lähtöpassit. Aika pitkäänhän sitä pystyy uskottelemaan itsellensä kaikenlaista, mutta kun kaivoin mittanauhan kehiin niin totuus alkoi hahmottua. Reisien ympärysmitasta oli lähtenyt pari senttiä samoin kuin hauiksen mittanauhalukemasta. Näistä tietysti kitkerimpänä pettymyksenä jälkimmäinen :). No ehkä tuo reisilihastenkin surkastuminen vähän harmittaa.

Näillä pääsee jo heittoreenin alkuun.

Nyt olen yrittänyt taas päästä reenirytmistä kiinni ja muutenkin vähän ryhdistäytyä. Taisin olla siinä työn loppuvaiheilla aika raskasta seuraa ja olihan siinä itselläkin sellainen olo kuin olisi ollut kolme kuukautta pahemman luokan PMS oireet. Ryhtiliike lähtikin ihan hyvin käyntiin pari viikkoa sitten, mutta nyt olen ollut flunsassa SM-turnauksen jälkeen. Suomen kesä näytti toisena turnauspäivänä parhaita puoliansa ja vastustuskyky sai varmaan tarpeekseen. Pronssimatsi väännettiin sateessa ja melkoisessa tuulessa. Pelaaminen näytti välillä aika mielenkiintoiselta. Pataanhan siinä sitten otettiin, vaikka ihan hyvä vääntö oli. Nyt Ufon naiset ovat sarjapisteissä kolmantena ja viimevuotisen finaalipaikan uusiminen vaatisi seuraavasta osaturnauksessa voittoa.

Ennen seuraavaa SM-turnausta on kuitenkin edessä seurajoukkueiden MM-kisat Leccossa, Italiassa elokuun alussa. Tiedossa on järjettömän iso tapahtuma. Naisten sarjassa on 32 karsittua joukkuetta 20 eri maasta. Tämä on varmasti todella kokemisen arvoinen tapahtuma. Toivottavasti myös pelillisesti tulee onnistumisia joukkueena. Reissuun on aikaa kolme viikkoa, joten ihmeitä ei enää fyysisellä puolella ehdi tekemään. Nyt kuitenkin kuin jäin sopivasti lomallekin niin lyhyen ja napakan reenijakson ajattelin vielä riipaista ja viettää paljon aikaa kiekon kanssa. Tietysti niin, että varmasti ehtii palautua kunnolla ennen turnausviikkoa. Keväällä olin mielestäni menossa kohti hyvää kuntoa, mutta kuten jo todettu aikaisemmin tuo dippatyön tekeminen pilasi senkin.

Varvasjumppaa. Tämän pitäisi aktivoida mun väsähtäneitä jalkapohjia.

Vähän tosin polvi ja nilkka ovat vaivanneet reenaamista ajoittain talvikaudellakin. Varmasti niin monen muun pelaajan tapaan itselläkin ns. juoksijan polvi vaivaa ja nilkassa on ollut välillä jotain rasitushommaa pienen virheasennon takia. No tällaiset kai kuuluu asiaan, kun ne parhaat nuoruusvuodet taitavat olla takana. Sitä ärsyttävää lihashuoltoa pitäisi vain jaksaa lisätä sitä mukaan kun vuosiakin  kertyy matkamittariin.  

Tein kyllä tuossa taannoin investoinnin sellaiseen jumppakuminauhaan ja ihan sitä käyttänytkin. Marssin keväällä fyssarilla valittamaan vaivojani, kun se tuntuu olevan muodissa ja siitä sai hiukan pontta tuohon lihashuoltoon ja jumppaamiseen. Jos sillä saa muutaman ”terveen” pelivuoden lisää, niin ehkä se on pienen vaivan arvoista. 

Nyt taidan lähteä lenkille ja nauttimaan kesäsäästä. Viikonloppuna oli onnistunut treenipläjäys Lecco-porukalla ja tänä iltana on vielä lajitreenit niin tulee hyvää totuttelua rasitukseen. Nyt elämä tuntuu taas ultimaattiselta ja on mukava herättää blogi hiljaiselosta. Yllätyin itse asiassa kun moni olikin kaipaillut jotain päivitystä ja kyseli miksi en ole kirjoitellut pitkään aikaan mitään. Kiitos kiinnostuksesta ja tsemppaamisesta! Oikeesti mun pitäisi varmaan olla tällä hetkellä todella huolestunut tulevaisuudesta, koska elokuun jälkeen en tiedä yhtään mitä elämässä tapahtuu eikä oikeastaan mitään suunnitelmaa ole. Nyt ei jotenkin jaksa kuitenkaan murehtia siitä :).

 

Tässä meidän Lecco-jengi ja uudet lämppäpaidat. Kiitos tukijoille!