Sähäkkä pullukka kurimuskuurilla

Ei ole hetkeen tullut päiviteltyä mitään ihmeempää, mutta nyt vähän kuulumisia. Treeni on maistunut viime aikoina ihan mukavasti ja lajiharjoitukset ovat myös pyörähtäneet käyntiin. Sisäkausi tosin on joukkueelle tänä vuonna aika toissijainen tavoite ja kirkkaimpana johtotähtenä on Italian kisaviikko. Eli aika perusmeiningillä on menty paitsi yhden asian suhteen. Oon meinaan aloittanut jotain, mitä sotii mun elämän periaatetta vastaan. Elämän tukipilarina on nykyään pitkälti ollut, että kerran kun täällä vaan eletään, niin on turha tuhlata aikaa kärvistelyyn. Niinpä sitten aloitin DIEETIN. Inhoon koko sanaakin, joten puhutaan mieluummin vaikka ruoka- tai kurimuskuurista.

Pohjana aloitukselle oli ihan puhdas halu tiputtaa painoa noin 6 kiloa, jotta juoksukunto ja kestävyys paranisivat. Mä en siis ole ylipainoinen, paitsi painoindeksin mukaan lievästi, mutta se johtuu tietystä isosta lihasmassasta ja tiheistä luista ja mitä näitä nyt oli. Leikkisä lempinimi sähäkkä pullukka on myös täysin sattumaa, rakkaalla lapsella kun on monta nimeä.

Mitä totisemmaksi suhtautuminen pelaamiseen on mennyt, sitä useammin on tullut mietittyä myös painonpudotusta. ”Parannuttua” suolistosairaudesta, musta on tullut kuitenkin ruokanautiskelija ja vähän jopa hifistelijä. Maukkaan ruuan valmistaminen ja syöminen saa aikaan tyytyväisyyden tunteen. Tämä tunne on ollut liian nautinnollinen, jotta olisi halunnut vaihtaa sitä hieman kevyempään kroppaan. En siis ole mikään mäkkärin tai pizzerian kanta-asiakas. Itseasiassa kun olen vähän analysoinut ruokatottumuksia, olen todennut, etten oikeestaan ole syönyt niin epäterveellisesti. Ruoka on ollut ihan ravinteikasta ja monipuolista, sitä on vaan mennyt aika paljon :). Ja toki rasvassa ei ole aina säästelty ja välillä pikkusuolaisen himo yllättää.  

Ideaa oon siis kypsytellyt jo tovin, mutta kaverin huima tulos kurimuskurilla antoi lopullisen sysäyksen kokeilla itsekin tällaista kärsimysnäytelmää. Hänen onnistumisensa loi mulle niin suuren motivaation, että pakkohan sitä oli kokeilla. Monelle tämä ei olisi varmaan mikään iso haaste, mutta ruokaa rakastavalle ihmiselle, se on kuin luopuisi jostain harrastuksesta. Suurin oma motivaatio tähän on siis fyysisen puolen paraneminen. Musta ei varmaan tulisi millään dieetillä höyhenenkevyttä gasellimaista maileria, mutta jo parikin kolmen kilon tiputuksen alkaa huomata juoksulenkillä. Lisäksi taitaa olla näillä ikävuosilla suhteellisen hapenoton tehokkain parannuskeino tiputtaa painoa. Tai siis tarkemmin sanoen läskiä. Maksimaalisella hapenotolla tarkoitetaan siis tässä, sitä paljonko elimistö pystyy käyttämään happea litroina minuutissa (l/min) ja suhteellisella hapenotolla ml/kg/min. Sivutuotteena ei tietysti haittaisi vaikka joku vatsalihas sattuisi pintaan pullahtaan hylkeennahan alta.

Kuurin virallinen kesto on kuusi viikkoa. Päivässä saa syödä 5 kertaa: aamupalan, kaksi ateriaa ja välipalan, sekä iltapalan. En ala tässä käymään ruokamääriä tarkemmin läpi, mutta tätäkin kirjottaessa nälkä ilmoittaa itsestään. Mut se nyt ei tavallaan ole mitään uutta. Rahkaa, kasviksia ja lihaa on kulunut, erityisesti kasviksia. Leipää en ole paria poikkeusta lukuun ottamatta syönyt ollenkaan. Jälkikäteen ajateltuna ajankohta tälle ei ollut ehkä ihan paras, kun tähän vuodenaikaan tuppaa olemaan kaiken maailman häppeninkiä ja pikkujoulua. Eli myönnettäköön, että jonkinasteisia viikonloppurepsahduksia on tullut. Viikot on mennyt yllättävän hyvin. Vatsan selvästi parempi hyvinvointi on ollut muutaman kilon tiputuksen lisäksi kaikkein ilahduttavinta.

Kuurin ideana on, että narua vedetään kireämmälle koko ajan. Alkuviikot tuntuivatkin kohtuu helpolta, nyt pitäisi vielä jaksaa vähän puristaa. Näin tämä tuntuu kuitenkin jotenkin siedettävältä, kun on joku paperi, missä lukee mitä ns. saan syödä eli tietää ainakin jos lipsuu. Vähän kuin seuraisi reeniohjelmaa. Sitäkin olen vähän muokannut kuurille sopivaksi eli salilla on maksimipainot jätetty hetkeksi rauhaan ja sarjat vedetty pidempinä pienillä painoilla. Katotaan mihin kuuden viikon jälkeen viisari värähtää. Nyt taitaa olla ne helpot kilot tiputettu ja tuntuu kuin nämä loput olisi integroitu mun kroppaan :). Saa jakaa vinkkejä ja kokemuksia aiheeseen liittyen!

Mitä tapahtui Tapiolassa Up! päivässä...

Up!-projekti jatkui taas pienen kesätauon jälkeen viime viikonloppuna parin tunnin treeneillä ja neljän pelin hattuturnauksella. Päivän pääteemana olivat hakujen ajoitukset ja heittäminen. Mukaan tarttui taas uusia harjoitteita ja intoa tulevalle harjoituskaudelle. Omalla kohdalla pahasti loppupäivästä kramppailleet jalat muistuttivat treenitauosta, mutta Tampereelle selvittiin vielä omin jaloin samana iltana. Treenipäivässä meininki oli hyvä ja ilahdutti nähdä taas tuttuja pelaajia. Hattuturnauksessa tuli pelattua myös uusien ihmisten kanssa ja samalla tutustuttua entuudestaan tuntemattomiin pelitovereihin. Tsekkaa videosta mitä päivän aikana puuhattiin.

Mikä Up!-projekti on ja mitä on tähän asti tapahtunut:

https://www.facebook.com/UpProjektiNaisille?fref=ts

Miten yksilön toiminta vaikuttaa joukkueeseen?

Treenilomat alkaa olla lusittu ja kroppa sekä mieli kaipaa jo säännöllistä harjoittelua. Mielessä on pyörinyt tauon aikana niin mennyt kausi kuin tulevaisuus. Viime kautena UFO:n kanssa joukkueena mentiin mielestäni eteenpäin pelillisesti, mutta harjoittelussa jäi silti vähän viilattavaa. Lajitreenejä oli jonkin verran peruttu, koska porukkaa ei ollut riittävästi ja fyssetreenien osalta tilanne oli vielä harmaampi. Temen tullessa valmentajaksi keväällä, sitouduttiin 2-3 lajitreeneihin ja yksiin järjestettyihin fyysisen puolen harjoituksiin viikossa, joten vähimmäisvaatimukset yhteisiin treeneihin olivat varmasti selvät.

Jonkin aikaa tämä taisi toimiakin, mutta hiljalleen sitoutuminen joukkueen yhteisiin pelisääntöihin alkoi rakoilla. Tällöin alkaa miettiä käsitettä joukkue. Olemmeko joukkue, jolla on tavoite minkä eteen tehdään hommia vai joukko yksilöitä, jotka osallistuvat treeneihin silloin kun se sopii omiin aikatauluihin. Mielestäni jokainen joukkuepelaaja on vastuussa joukkueelleen tekemisistään ilman mitään sitoumuksiakaan, silloin kun puhutaan SM-tason urheilusta. Joukkue on aika herkkä kokonaisuus, jossa jokaisen tekeminen vaikuttaa muihin. Jos minä en mene tänään treeneihin, niin miksi muut menisivät. Tai positiivisemmin ajateltuna: ”Vaikka mua nyt tänään vähän väsyttää, niin muutkin jaksaa mennä treeneihin ja vetää hyvällä asenteella.”

Lajitreenit olivat peruttu 10 kertaa (20 tuntia) vähäisen osallistujamäärän takia, mutta omaa mieltä on painanut myös fyysisen puolen treenit. Varsinaisesti harjoituksia ei peruttu kuin kesäajalla, mutta osallistujamäärä olivat jatkuvasti turhan alhaisia. On sellainen olo, että nämä koetaan edelleen jonkinlaisena vaihtoehtona, ei osana harjoituksia. Jos ajattelee ultimatea lajina, on mielestäni aika itsestäänselvyys, että myös puhdasta fyysistä treeniä vaaditaan erityisesti naisilta. Toki talvenkin aikana näissä oli hetkensä ja joissain treeneissä oltiin lähes koko joukkueen voimin ja fiilis oli hyvä. Kohokohtana jäi mieleen ”leikkimielinen” modifioitu triathlon, jossa porukkaa riitti ja vaikka tuntu ainakin itsestä fyysisesti ihan hirveen pahalle fiilis oli ihan huikee. Kuitenkin pitkäjänteisyys puuttuu, ja vain osa oli toimintaan sitoutuneita talvesta kesään. Iso peukku heille! Vaikka tietyn porukan kesken oli hyvä meininki, nousi ajatuksissa esiin miksi osa ei ilmesty järjestettyihin treeneihin. Tällöin fiilis siitä, että tässä tehdään töitä yhteisen tavoitteen eteen jää puuttumaan. Fyysisessä treenaamisessa toki henkilökohtaiset tavoitteet on tärkeitä ja pakollisia, mutta isossa kokonaisuudessa on kyse kuitenkin siitä, että olen hyödyksi enemmän joukkueelle jos treenaan myös fyysistä puolta. Jos mä en jaksa pelata koko turnausviikonloppua tai en pysy lähtökohtaisestikaan puolustettavani perässä tunnen pettäneeni joukkueen. Ja toki vastaavasti kiekollisella puolella omat mokat pistää koko joukkueen tekemään ”turhaa” työtä. Fyssepuolen vetäjänä tietysti pitää miettiä tällaisissa tilanteissa hyvin kriittisesti treenien sisältöä ja toimintaa sekä kysyä palautetta ja sitä on myös tehty ja varmasti aina kehitettävää löytyy. Rehellisesti sanottuna en kuitenkaan koe, että treenit ja suunnitelmat olisivat olleet niin laaduttomia ja huonosti toteutettuja, että treeneihin ei olisi kannattanut tulla tai ettei treenejä olisi voinut toteuttaa oman kuntotason mukaan. Olen myös sitä mieltä, että treenien ei tarvitse olla mitään liian helppoa sirkustelua. Se on kaikkien ajan tuhlausta.

Lähtökohtaisesti tietysti treenitilaisuuksista pitäisi nauttia ja niissä olla sellainen henki, että sinne on hauska mennä ja se ei ole kenenkään ulkopuolisen pakottamaa. Joukkueen henkeen myös jokaisella on osansa. Toki joukkue sisältää aina näkyvämpiä persoonia ja hiljaisempia, mutta silti ihan jokainen tuo oman mausteensa joukkueen kokonaisuuteen niin hyvässä kuin pahassa. Hauskuus ja kovaa vetäminen treeneissä ei mielestäni pois sulje toisiansa. Kilpaurheilussa ne automaattisesti liittyvät toisiinsa. Huonoin fiilis treeneistä jää silloin kun on löysäilty ja asenne on ollut huono. Terve sisäinen kilpailu on edellytys kokonaisuuden kehittymiseen, ja treeneissä pitää haluta voittaa oma joukkuekaveri.

Joskin tässä tekstissä tuli nostettua myös negatiivisia asioita esiin, odotan jo yhteisten treenein alkamista ja että näkee taas kaikkia joukkuetovereita. Tykkään meidän joukkueesta ja siinä vallitsevasta yleishengestä ja myös siksi olisi suotavaa nähdä kaikki lähes aina treeneissä. Saa myös kommentoida jos herätti ajatuksia!

Hopee ei o häpee

Ulkokausi 2013 on nyt taputeltu ja tuloksena oli hopeamitali UFO:n naisille. Vaikka finaalipeli ei ollut meiltä järin hyvä suoritus, voidaan kai hopeamitaliin olla jossain määrin tyytyväisiä. Totaalinen jäätyminen finaalipelin alussa joukkueelta osoittaa, että vielä ei oltu valmiita voittamaan finaalia. Joukkueen menestyminen on monen asian summa ja syvällisemmän analyysin aika on vähän myöhemmin.

Nyt reppu on pakattu Kreikkaa varten, johon tuli ostettua matka finaalireissulla. Tarkka määränpää on vielä vähän epäselvä, mutta katsotaan mitä matkajokeri tarjoaa. Jonnekin Pargan suuntaan olisi tarkoitus päätyä. Kausi on ohi, mutta kiekko lähtee mukaan ja toivottavasti pääsee vähän lämimään rannalle. Virallisista lajitreeneistä otetaan nyt kuukauden verran taukoa ja ladataan akkuja tulevaa varten. Ultimaattista elämää palaa asiaan kauden yhteenvedon merkeissä pienen tauon jälkeen.

 

Joukkue jakso vielä tappionkin jälkeen huutaa.

Treenifiilistelyä

Viimeistelytreenit kauden viimeiseen peliin ovat kuluneet melko leppoisissa merkeissä ja enemmänkin nautiskellen.  Lajitreeneissä meininki on ollut hyvä ja painotus yhteispelin hiomisessa. Olo on odottava ja ainakin vielä yllättävän rento :). Tsekkaa videosta viimeisimpiä treenifiilistelyitä.

 Koordinaatiotikapuut tuli hankittua joskus puolitoistavuotta sitten. Innostus lähti liikkeelle maajoukkuereeneistä tai ehkä enemmänkin ärsytyksestä, kun olin alkulämpissä aina vähän pihalla. Siten päätin hankkia tikapuut ja treenata ittekseni.Youtubesta löytyy paljon liikkeitä ja pitäisi aina opetella jotain uutta ja vaikeeta. Ultimaten kannalta hyviä liikeitä on myös kaikki, jossa jalat ja yläkroppa menee eri suuntiin. 

Varsinaisen punttitreenin aloitin myös Japanin MM-kisaprojektin myötä vuonna siinä 2012 vuoden alussa. Toki punttia oli ennenkin tullut nosteltua, joskus aikanaan kun hiihti, mutta siinä puhdasta punttitreeniä vedetään kuitenkin suhteellisen vähän. Viime talvena UP-projektin myötä sai uutta pontta salitreeniin ja myös Henri Modde Modenius on ollut innoittaja näihin salihommiin.

Samaa tyyppiä on kiittäminen heitto-opetuksesta, jonka kanssa käytiin kuvailemassa mun heittoja ensimmäisiä kertoja. Oman heiton kuvaaminen on loistava työkalu tekniikan opetteluun, koska silloin itsekin näkee miten homma menee, eikä elä jossain kuvitelmmissa kuinka loistokkaalta oma heitto näyttää :). Näyttäis nyt onneksi siltä, että tässä puolessa toista vuodessa vähän on oma heitto kuitenkin kehittynyt, jolloin kämmenheitto oli todellinen hazardi.